Melkoista menoa koirapuistossa

Tässä taannoin käytiin taas pitkästä aikaa koirapuistossa. Sitä edelliset kerrat kun käytiin, ei oikein innostuttu tulemaan uudestaan koska jos paikalta ei heti löytynyt sopivaa leikkikaveria, Dante yritti pakottaa valitsemansa kohteen leikkimään loputtomalla haukkumisella toisen koiran naaman edessä. Kohteeksi valittu koira vaan seisoi ja yritti katsella muualle tai vaihtoehtoisesti piiloutui omistajansa jalkojen taakse ja siitäkös Danten meno vaan yltyi. Tätä saattoi siis jatkua vaikka puoli tuntia ja yleensä siinä vaiheessa kukaan ei jaksanut enää kuunnella, vaan oli parempi poistua vaan paikalta. Pitkästä aikaa päätettiin siis käydä katsomassa joko tästä käytöstavasta olisi päästy jo eroon.

Tällä kertaa paikalla oli kaksi pientä valkoista terrierityttöä ja yksi amerikan karvaton terrieri. Karvaton koira oli siis uros. Dante ei huomioinut tyttökoiria ollenkaan, mutta ihastui tähän urokseen ikihyviksi. Se oli kuin magneetti. Leikin lomassa se nuoli sitä välillä naamasta, välillä jostain muualtakin ja lisäksi se yritti myös humputtaa sitä (parhaani mukaan yritin kyllä kieltää ja estellä). Terrieri poika ei ollut tästä millänsäkään vaan paini iloisena mukana. Omistajia taas "hieman" ihmetytti katsella poikien menoa. Terrieri tytöt kävivät välillä haukkumassa pojille, mutta niitä ei huomioitu mitenkään vaan pojat keskittyivät omaan hauskanpitoon. Kun lähdön aika tuli Dante ei suostunut millään lähtemään kotiin päin. Sen sijaan se makoili koirapuiston edustalla ja uikutti vielä vähän sen jälkeenkin kun Karvaton terrieri oli jo pakattu autoon ja huristellut tiehensä.

Tämän reissun osalta jäi siis selviämättä osaako Dante olla kiusaamatta muita koiria jos ne eivät haluakaan leikkiä. Sen sijaan Danten poikarakkaustaipumukset tulivat esille ihan yllätyksenä. Terrierin omistajan kanssa oli kyllä pieni epäilys, että tämä ihastuminen saattoi johtua osaltaan vauvaöljystä, jota terrierin karvattomaan ihoon oli laitettu. Loppuun vähän kuvia tältä viikolta.


Ilta-auringossa.

Käytiin vähän mökilläkin.

Pulikoimassa.

Juoksuttamassa possua.

Tietenkin kaivamassa.

Ja kierimässä hervottomana metsikössä.

Harjulla oli tänään iloisen värisiä kukkia.

Kommentit

Suosituimmat jutut